Muutto Suomeen -kokonaisuus ehdolla yhdeksi digitaalisen kompassin elämäntapahtumista

Julkaisuajankohta 27.2.2023 9.50
Uutinen

Tavoitteena on työntekijöiden ja yritysten maahantulon helpottaminen.

Virtual Finlandin on ehdottanut Suomeen muuttoa yhdeksi kokonaisuudeksi valtiovarainministeriön valmistelemaan elämäntapahtumalähtöisen digitalisaation uudistukseen. Suomen digitaaliseen kompassiin kuuluvassa uudistuksessa julkiset palvelut halutaan digitalisoida ja ryhmitellä keskeisten elämäntapahtumien ympärille. Näin asiointi olisi mahdollisimman vaivatonta tilanteissa, joissa kansalaisen täytyy olla yhteydessä useaan viranomaiseen. 
 
Muutto Suomeen -kokonaisuuden tavoitteena on lyhentää maahantuloon menevää aikaa luomalla digitaalisia asiointiratkaisuja ja yhdistämällä olemassa olevia palveluja. Kokonaisuuden sisällyttämistä valtiovarainministeriön ohjelmaan edistetään kevään aikana teettämällä ulkopuolinen talousarviointi sekä selvittämällä, mitä lakimuutoksia Virtual Finlandin tavoitteiden saavuttaminen vaatii.
 
Ensi vaiheen elämäntapahtumien valmistelu etenee valtiovarainministeriössä kevään aikana. Tapahtumia on suunniteltu valittavan kaikkiaan noin 40 kappaletta. 
 
Tutustu uudistukseen tarkemmin täällä: