Hyppää sisältöön

Keskiössä datan luotettava jakaminen

Virtual Finland rakentaa digitaalista palvelupolkua Suomeen tuleville työntekijöille, yrityksille ja opiskelijoille. Tavoitteena on, että maahantuloon liittyvät muodollisuudet voisi hoitaa digitaalisesti sen sijaan, että hakijan tarvitsee täyttää paperisia lomakkeita ja asioida viranomaisten luona.

Polun rakentaminen edellyttää, että tieto on digitaalisessa muodossa, saatavilla eri rajapintojen kautta ja eri viranomaisten hyödynnettävissä. Virtual Finlandin ratkaisu tiedon liikkumiseen on niin kutsuttu data-avaruuspalvelu. Korkealentoinen nimi, yksinkertainen idea: data-avaruus on tiedon välittämisen palvelu, ja sen kautta kulkeva tieto on standardoidussa muodossa ja kaikkien data-avaruuden piirissä toimivien palveluiden hyödynnettävissä, mikäli tiedon haltija on antanut siihen luvan. Data-avaruuden merkittävin etu on, että se ei vaadi raskaita järjestelmien välisiä integraatioita. 

Virtual Finlandilla on käytössään avoimen Sitran IHAN-arkkitehtuurin mukaisesti toteutettu datan jakamisen kokeiluympäristö, jonka tuottaa IOXIO Oy. Ensimmäistä tuotantotason ratkaisua ollaan ottamassa käyttöön loppuvuodesta 2023.

Muutakin kuin maahantuloa

Virtual Finland keskittyy maahantulon prosessien digitalisointiin, mutta se on vain yksi rajat ylittävän datan käyttötapaus. Kokeiluympäristö on maksuton ja avoin kaikille yrityksille ja organisaatioille, ja käyttötapauksia voi olla yhtä monta kuin ympäristöä hyödyntäviä tahojakin. Olemme jo testanneet kokeiluympäristössä yrityksen perustamista toiseen Pohjoismaahan yhdessä Nordic Smart Government & Business –ohjelman kanssa. Lisäksi suurten teollisuusyritysten SIX-klusteri hyödynsi alustaa mallintaessaan liikkuvien työkoneiden akkudatan hyödyntämistä. Tiedon avulla voidaan rakentaa tehokkaampia ja ekologisempia työkoneita. Kokeilun loppuraportin löydät täältä.

Mikäli haluat kuulla lisää kokeiluympäristöstämme ja sen mahdollisuuksista, kerromme mielellämme lisää!